Moi! Me ollaan joukkuevoimistelujoukkue Finett Järvenpäästä. Kilpaillemme 16-18-vuotiaiden SM-sarjassa keväällä 2013. Joukkueeseemme kuuluu 8 motivoitunutta voimistelijaa. Tervetuloa lukemaan kuuluumisiamme voimistelun arjesta ! :)

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

10 kokonaista !

Tänä viikonloppuna meillä oli pidennetyt harkat. Tarkoituksena oli hioa vapaa-ohjelmaa ja sunnuuntaina sitten tehdä ne kaikkia kauhistuttaneet 10 kokonaista.


Perjantaina oli normaalisti kolme tuntia, ja uudenlaista motivaatiota antoivat ns. bonusten jakaminen. Vapaa ohjelman bonuksia saivat Lotta vartaloista, Eevi tahdeista sekä Emppu nilkoista. Keila ohjelmassa Lotta sai taas vartaloista, Hennu tahdeista ja Viippu nilkoista! Lopuksia saimme viellä jokaperjantaisen rentoutumisen.

Launataina vuorossa olivat kahdet harkat. Aamulla 2.5h ja illalla 2h. Aamulla lihaskunnon jälkeen katsoimme erityisesti vaikeusosia. Illalla moni oli kipeytynyt eikä pystynyt joistain syistä tekemään kaikkia liikkeitä. Joten teimme vapaa ohjelman puolikaita ryhmissä terveet ja vammaiset.


Sunnuntaina vuorossa olivat neljän tunnin harkat heti aamusta ja ne 10 kokonaista. Onneksi aikaa oli paljon, joten saimme aina välillä juoma- ja korjaus tauon. Hyvinhän ne 10 taisivat mennä. Kokonaisten jälkeen aikaa jäi viellä kunnon venytyksiin ja hierontaan!

Enään kolme viikkoa aikaa Moskovan Challenge Cupin kisaan! Sitä ennen meillä on vielä esiintyminen sotaveteraanien veljesliiton 75-vuotis juhlilla sekä monta tuntia täysillä harkkaamista!

















8 kommenttia:

  1. Monta teit nyt on? Etteks oo menos etelä-suomen aluekisoihin ollenkaa? Meetteks muihin ku sm-kisoihi keiloil?

    VastaaPoista
  2. Meitä on nyt siis 10. Emme mene Etelä-Suomen aluekilpailuihin sen sijaan menemme Länsi-Suomen aluekisoihin ja sm-kisoihin (:

    VastaaPoista
  3. Monta kertaa viikos treenaatte ja kui monta teist on kisaamassa? :)

    VastaaPoista
  4. Treenataan 6 kertaa viikossa :) Moskovassa kisaamme kahdeksalla ja keilaohjelmasta ei vielä tiedetä, mutta ohjelma on tehty kaheksalle.

    VastaaPoista
  5. Apua kuin paljon treenaatte! Kuinka pitkiä treenejä teil on? Miten ihmeessä jaksatte? Jääks teille kouluun aikaa ollenkaa?

    Tsemppiä syyskaudelle! (:

    VastaaPoista
  6. Kiitos tsempeistä :) Treenataan keskimäärin 2,5-3 tuntia kerralaan. Kaikilla on vain motivaatiota tulla harkkoihin. Kyllä koulukin siinä samassa hoituu !

    VastaaPoista
  7. miks meette länsisuomen aluekisoihin?

    VastaaPoista
  8. Menemme länsisuomen aluekisoihin, koska etelä-suomen aluekisat ovat heti Moskovan kisan jälkesenä viikonloppuna, ja haluamme kuitenkin jotkut kisat ennen SM-kisoja.

    VastaaPoista