Moi! Me ollaan joukkuevoimistelujoukkue Finett Järvenpäästä. Kilpaillemme 16-18-vuotiaiden SM-sarjassa keväällä 2013. Joukkueeseemme kuuluu 8 motivoitunutta voimistelijaa. Tervetuloa lukemaan kuuluumisiamme voimistelun arjesta ! :)

maanantai 19. joulukuuta 2011

Joulunäytös ja leireilyä (:

Sunnuntaina 11.12 oli seuramme Järvenpään voimistelijoiden joulunäytös tutulla Järvenpäätalolla. Esiinnyimme siellä viimeistä kertaa keilaohjelmalla. Tämä viimeinen kokonainen ei mennyt ihan putkeen, mutta se ei menoa haitannut. Nyt kuitenkin suunnataan katseet kohti kevättä ja vapaaohjelmaa.











Viime viikonloppuna leireilimme kisakalliossa ohjelmaleirillä. Leirillä oli seurastamme myös 3 muuta joukkuetta (: Aloitimme ohjelman teon ja vähän reilu puolet saatiin tehtyä (ja kivalta vaikuttaa! (: ) Harjoittelimme myös erilaisia uusia hyppyjä ja tasapainoja, sekä meillä oli pidemmät lihas- ja liikkuvuustreenit. Nyt meillä onkin pari viikkoa joululomaa lenkkeillen ja venytellen, jonka jälkeen jatkamme ohjelman tekemistä ja hiomista.









Sitten vielä ilouutinen! Vanha Fanillamme Ronja on palannut puolen vuoden tauon jälkeen takaisin voimistelemaan :)


sunnuntai 18. joulukuuta 2011

SM-kisat !

Pahoittelut postauksen myöhäisestä valmistumisesta, mutta tässä se nyt kuitenkin on. Eli toissa viikonloppuna reissailtiin siis Turussa. Oli vuorossa SM-kisat; ne meidän vikat ja tokat kisat syksyn keilaohjelmalla!
(;






Lähdettiin perjantai-iltapäivällä Järvenpäästä bussilla vain kolmen fansutytön voimin.. :D Onneksi lisää porukkaa koukkuailtiin ekana Keravalta ja lopuksi vielä Eevi Hyrylästä. Sitten kaikkien 9 tytön voimin lähdimme kohti Turkua. Bussi oli tupaten täysi, sillä mukana oli oman seuramme Freyat Jr. ja KNV:n Dodot. Koko menomatka katsottiin edellesiä Turun SM-välinemestiksiä ja korjailtiin teippejä keiloista. (: Illalla heti Turkuun päästyämme majoituimme uuteen Scandic Julia hotelliin, jossa majoittui myös monia muita joukkueita. Majoittumisen jälkeen lähdimme tekemään lyhyen kaupunkikäppäilyn ja sitten iltapalan syötyä ja kynsilakat laitettua kaikki menivät koisimaan, jännittyneinä seuraavaa päivää odotellen.


Aamulla herättiin vasta siinä puoli kahdeksan maissa. Jokainen laitto kisakampauksen niin hyvin kuin ehti... (: niitä sitten oli onneksi aikaa parrannella myöhemmin harkkasuokan jälkeen. Kun kaikilla oli kamat kasassa lähdettiin aamupalan kautta kävelemään Kupittaan hallille. Perille päästyämme alotettiin heti valmistautumaan harkkasuokkaan; tehtiin kisalämppä, omat keilakokonaiset, käytiin osia läpi ja kannustettiin Freyat Jr. ja Felinat. Harkkasuokka meni ihan ok, mutta parannettavaa tietenkin löytyi... Tehtiin korjaukset ja loppuverkka. Katsottiin myös suoritus telkkarista, kiitos siitä Pasille! (: Tämän jälkeen lähdime syömään.






Suoritusvuoro meillä oli meidän sarjan vikana siinä puoli neljän maissa. Koska meillä oli totuttuun tapaan melko hoppu (sarjamme viimeisestä suoritusvuorosta huolimatta :D), jokainen laittoi vain mustat luomarit&tekoripset kajaaleineen itelleen. Siiten laitettiinkin jo puvut puoleen väliin ja alettiin lämppäämään. Kisalämppä, omat keilakoksut, tasapainot, hypyt, heitot, nostot ja vielä viimeinen hionta matolla. Sitten mentiin. Kaikki astelivat matolle ja alkuasentoa taas hilattiin kohti keskustaa... ;P sitten se lähti. Suoritus oli taas melko ok. Yhtään keilamokaa ei tullut lukuunottamatta pientä haparointia keilojen käsittelyssä. Sitä pientä haparointia tuli kyllä muissa osioissa mm. tasapainoissa vähän enemmänkin...






säätämistä... :D




Pisteistä tekniset ja taiteelliset olivat nousseet sitten viimekerrasta, mutta suoritus jäi hyvin alhaiseksi. Emme olleet tyytyväisiä pisteisiin, mutta savutimme kuitenkin 10. sijan ja loppukisapaikan , joka oli tavoitteenamme.

Meidän kaksoset :)





Kun lauantain kisat päättyivät menimme vielä matolle tarkistamaan kuvioita seuraavan päivän finaalia varten. Kuvioiden tarkistuksen jälkeen keräsimme kamat mukaamme ja lähdimme kävelen hotellille. Illalla hotellilla kävimme vielä syömässä maittavaa ruokaa ja katsoimme jälleen tv:stä päivän kisasuokan. Koska meidän harkka- ja kisasuokka olivat seuraavana päivänä sarjamme ekat menimme nukkumaan ihanat nutturat ja hileet päissämme välttyäksemme suurimmalta kiireeltä... ;)

Emilia on niin notkea :D


Seuraavana aamuna heräsimme jo melko aikaisin aamulla laittamaan kisameikit jo harkkasuokalle valmiiksi. Kiireeltä ei vältytty, mutta selvittiin kuitenkin aamupalan kautta ajoissa kisahallille. Jopa kaikkien matkalaukutkin oli saatu kuljetettua paikanpäälle! Kisapaikalla tehtiin taas kislämppä ja jotain kohtia ohjelmasta. Harkkasuokkasssa tuli keilapudotuksia ja haparointia, mutta jalkatekniikka oli parantunut. Jalkatekniikkaa ruvettiin kuitenkin vielä hiomaan harkkasuokan jälkeen. Käytiin koko ohjelman nilkat ja ojennukst läpi. Sitten olikin jo aika laittaa vartissa loput meikit, siistiä vähän hiuksia ja laittaa puvut puoliks, sillä alettiin heti treenaamaan kisasuokkaa varten.



Tehtiin vähän lyhempi lämppä kuin normaalisti, koska oltiin vielä lämpiminä harkkasuokan jäljiltä. Päästiin koko ajaksi ennen suoritusta harkkamatolle treenaamaan. Käytiin kaikenlaisia kohtia läpi, heittoja, nostoja, hyppyjä tasapainoja. Marssin jälkeen (jossa emme olleet) menimme keskittymistilaan. Oli viimeisten tsemppausten ja JES! huudon aika ! Joitakin jännitti loppukisassa vähemmän kuin eilen, joitakin taas enemmän. Suoritettiin koko kilpailun ensimmäisenä ja saatiin hyvät kannustukset ennen suoritusta. Kiitos siitä kaikille kannustaneille! Suoritus oli kokonaisuudessaan tällä kertaa ehkä jännittyneempi ja tuli paljon tasapainomokia, sekä keilapudotuskin. Pisteet olivat tällä kertaa taas niin, että suoritus parani ja tekniset&taiteelliset laskivat. Pisteet kokonaisuudessaan olivat hieman paremmat kuin alkukilpailussa, mutta eivät kuitenkaan mitenkään hyvät. Suorituksen jälkeen saimme katsoa ja kannustaa lähes koko kilpailut kisakatsomon puolelta. Kisojen jälkeen lähdimme bussilla kohti kotia ja koko seuraavalla viikolla meillä oli vähän vapaata treeneistä, mutta ei kotitreeneistä. (;



Tilannekuva!


kippis...

ja kulaus !

Sunnuntaina oli vielä vuorossa viimeinen keilakokonainen joulunäytöksen parissa ennen, kuin alkaa treenaus kohti kevään koitoksia! (: Onnea vielä SM-mitalisteille!! Ja lisää kuvia saattaa tulla vielä myöhemmin :)