Moi! Me ollaan joukkuevoimistelujoukkue Finett Järvenpäästä. Kilpaillemme 16-18-vuotiaiden SM-sarjassa keväällä 2013. Joukkueeseemme kuuluu 8 motivoitunutta voimistelijaa. Tervetuloa lukemaan kuuluumisiamme voimistelun arjesta ! :)

lauantai 14. joulukuuta 2013

Nyt kävi näin

Paljon on tapahtunut kevään SM-kisojen jälkeen. Sun Lahdesta lähdimme iloisin mielin ja motivoituneena kohti ensi kausia. Sovimme, että emme kisaa syksyllä välinekaudella ja panostaisimme seuraavaan keväseen, joka olisi luultavasti ollut meidän viimeinen yhteinen kautemme. Kaikki näytti olevan täydellisesti :)












Kunnes...Pinja sai selän kontrollikäynnillä tietää, että hänen selän skolioosi oli mennyt huonompaan suuntaan ja helmikuussa edessä olisi leikkaus. Pinja ei siis voisi jatkaa enää voimistelua. Koska joukkueessamme ei muutenkaan ollut liikaa voimistelijoita, olisi meidän ollut hyvin hankala päästä tavoitteeseemme kuuden tytön voimin. Yritimme syksyn mittaan hakea lisää voimistelijoita, (mutta niin kuin oikeastaan oletimmekin) tuloksetta. Treenasimme koko syksyn ajan melko epävarmoissa merkeissä tulevaisuuden suhteen. Päätimme rajata päätöksenteolle jonkun deadlinen ja yhdessä vaiheessa sitten palaveerasimme...





Jokaisen täytyi itse miettiä mihin suuntaan jatkaisi. Pitkittyneiden pohdintojen jälkeen meille tarjoutui erinäisiä vaihtoehtoja. Seurayhteistyön aloittaessa uutta kilpasarjan joukkuetta suurin osa päätti hakea siihen. Hennu päätti lähteä vaihtoon ja Emppu aikoi jatkaa jonkun muun seuran SM-joukkueessa.

Syksyn aikana jatkoimme treenejä ja kävimme muun muassa lukiomme 10-vuotis juhlassa esiintymässä. Päätimme tehdä ja harjoitella vielä viimeisen yhteisen ohjelmamme & yhteiset koksut seuran joulunäytöksiin. Takapakkia tuli taas, kun noin viikko sitten Viipun selän magneettikuvan tulokset tulivat. Rasitusmurtuma estää tekemästä muutaman kuukauden ajan. Huomenna edessä olisikin kuudelle muunneltu viimeinen yhteinen koitos seuran neljän joulunäytöksen merkeissä. Fiilikset tulevat olemaan haikeat , mutta varmasti nautitaan joka hetkestä <3 Nämä eivät kuitenkaan olleet hyvästit vielä blogin puolella! :)