Moi! Me ollaan joukkuevoimistelujoukkue Finett Järvenpäästä. Kilpaillemme 16-18-vuotiaiden SM-sarjassa keväällä 2013. Joukkueeseemme kuuluu 8 motivoitunutta voimistelijaa. Tervetuloa lukemaan kuuluumisiamme voimistelun arjesta ! :)

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Aluekisat

Viime lauantaina siis kisailtiin Etelä-Suomen aluemestaruuskilpailuissa. Meillä oli harkkasuokka vasta joskus 11 aikoihin, joten paikalla kisahalilla piti olla vasta klo 9. Lähettiin Järvenpäästä 8 jälkeen ajelmaan :)


Oltiin niin ajoissa että ehdittiin laittaan heti uusi banderollimme kisiksen seinälle.


Kun kaikki oli tullu alettiin lämppäämään & venyttelemään ja tekeen ohjelman vartaloita läpi.



Harkkasuoritus meni ihan hyvin, joten ei tarvinnu paljookaan korjailla sen jälkeen. Lähettiin heti laittaan meikkejä ja hiuksia kuntoon.




Tässä samassa käytiin myös syömässä. Sitten kannustimme junnut, laitoimme hiukset&meikit loppuun, kuunneltiin musiikkia ja lopulta aloitimme lämpän nopeaan tahtiin, sillä olimme sarjamme ensimmäinen joukkue. 



Onneksi meillä oli kuitenkin vielä paljon aikaa treenailla ennen suoritusta. Pian lähettiin  jo käveleen kisiksen halki kohti mattoa. Juostiin portaat alas eikä paljookaan muuta ehtitty tehä, ku meidät jo kuulutettiin matolle. 



Suoritus oli vähän epävarma. Esiintyminen oli ollut hyvää, mutta tasapainojen ja hyppyjen tulot ja menot eivät olleet täsmällisiä. Isompia virheitä ei kuitenkaan sattunut. Jäätiin oottelemaan pisteitä.




Pisteiksi saatiin 4,60 + 2,05 + 7,65: 14,30 ja oltiin aikas pettyneitä varsinkin, kun taiteelliset olivat jääneet niin alas.   Oltiin kokonaiskisan 4.sijalla.




Onneksi on vielä on yli kuukausi aikaa SM-kisoihin, joihin täytyy treenata ahkerasti. Sitä ennen on myös barceloonaa :) Nyt meillä on vielä tiistain treenit ja sitten alkaakin muutaman päivän pääsiäisloma. Joten hauskaa pääsiäistä kaikille ! (=